Tähän elokuulle muutama haja-ajatus koiranäyttelyistä. Itsellä on nimittäin täysin ambivalentti suhtautuminen niihin. Teoriassa varsin kielteinen, käytännössä noh. onhan ne kivoja. Syyskuulle on taas ilmoittautuminen vetämässä, että kun saataisiin vielä se yksi sertti, niin molemmat kundit olisivat muotovalioita. Sitten se loppuu. Ehkä. Toivottavasti. Luulisin.

Käyn itse näyttelyissä noin 2 kertaa vuodessa koiran kanssa ja 0-1 kerran ilman koiraa. Koiran kanssa käyn vain ja ainostaan voittaakseni sertin. Silloin en ole siellä tapaakseni tuttuja, vaan pyrin keskittymään suoritukseen.Silloin, kun haluan seurustella muiden rotuharrastajien kanssa täyspainoisesti, en ota koiria mukaan. Koirat ja suunsoitto haittaavat toisiaan.

No mitä niillä serteillä sitten? Kyse on aikalailla velvollisuuden tunnosta kasvattajia kohtaan, joka eivät ole edellyttäneet näyttelyissäkäyntiä, mutta kun on saanut sattumalta hienonnäköiset koirat tuntuu, että on kohtuullista saada niille hieno etuliite nimeen ja sitä kautta meriittejä kasvattajille. Ja onhan se kiva leveillä menestyksellä koirapuistossa.

Keskutelupalstalla kysyttiin, mitä iloa tai etua tai hyötyä on koiran käyttämisestä näyttelyssä. Tässä kooste esiintulleista hyödyistä:
1. Voi saada uusia ystäviä, tutustuu lajin harrastajiin, tapaa tuttuja
2. Näyttelyt kertoo mihin suuntaan kasvattajan jalostustyö on menossa
3. Saa ulkopuolisen arvion omasta koirastaan
3. Rahat menee muuhun kuin viinaan ja tupakkaan
4. Mahdollisuus koiratarvikeshoppailuun
5. On koiran kanssa
6. Saa kirjavan nipun erivärisiä muovinauhuja, ja mahdollisesti hirvittävän ruusukkeen ja vielä kamalamman pokaalin.
7. Menestyminen on kivaa.

Yleensä näissä keskusteluissa tähdennetään kohtia 1 - 3. Kuitenkin enemmän kuin tuomarinlausunnoista (joita sivulliset eivät yleensä näe), oppii kokeneen kasvattajan vieressä istumisesta ja kommenteista samalla kun koira toisensa jälkeen tekee kierroksen. Näin ainakin minä olen oppinut. Ja tuomareissakin on hyviä ja vähemmän hyviä. On sellaisia, joiden edessä täytyy purra huultaan että ei huomauttaisi että on itse saanut oman rodun tuomarointikoulutuksen rodun kotimaassa, mutta sinä et näköjään. Ja on fiksuja, asiaanpaneutuvia, ja sellaisia asioita huomaavia, jotka ovat itselle ihan uutta, mutta tosia.

Tuo kohta 7 ohitetaan monesti. Kuitenkin, siinä lienee koko homman juju: Se adrenaliinin ja
endorfiinin ja ties minkä hyvää oloa tuottavan välittäjäaineen yhdistelmä, joka aivoissamme erittyy voiton hetkellä, voi aiheuttaa riippuvuutta. Eli siis voittaminen on kivaa.

Ensi kuun vaihteessa yritän pakottaa itseni asiapohjalle, eli kirjoittaa kyselyistä ja miten ne kannattaisi tehdä. Rotuyhdistyksethän kyselevät tavan takaa jotain ja tällainen kyselyjen tekoa opettava ihminen narskuttaa hampaitaan, kun taas ei olla osattu.