Rotujen keskustelupalstat paljastavat aikalailla enemmän rodun ilmapiiristä kuin mitä kirjoittajat huomaavat paljastavansakaan. Esimerkiksi ketkä onnittelevat keitä, ketä ei missään tapauksessa saa onnitella, kutka kehuvat toisten sivuja, kenen sivuja ei saa kehua, kellä on lupa äristä tai olla alentuvaisia toisille ja kehen kohdistuvaa epäkohteliaisuutta ei moderoida pois.

Ehkä vielä paljastavampaa on se, missä määrin sivustolla voi käydä aitoa keskustelua, koirapalstoilla siis koirista. Koirat ovat tietenkin ongelmallisempi keskustelun aihe kuin esimerkiksi tietokoneet. Jos et tiedä, miten uusi kiintolevy saadaan kiinni koneeseen, voit laittaa kysymyksen sopivalle palstalle. Joku toinen vastaa siihen ja homma on siinä.

Kysypä vaikka koirapalstalla, että mitä tehdä, kun koirani ei tykkää kynsien leikkuusta. 20% vastaajista kertoo, että teillä ei ole johtajuus kunnossa, 20% kertoo, että heillä on sama ongelma, 30% kertoo (tuolle 20% :lle) että johtajuus sucks, 5 % haukkuu aloittajan siitä, että tämä on ottanut liian vaativan koiran, 5% että kaikki tuon rotuiset/kokoiset/tuon kasvattajan koirat ovat mahdottomia, 5% on loukkaantunut siitä, että aloittaja paljastaa ikäviä asioita koiran kasvattajan kasvateista ja loput riitelevät jonkun toisen vastaajan kanssa ihan muusta asiasta.

Tämä on vielä harmitonta, täytyy vain ymmärtää, että mitä vähemmän porukalla on tietoa, sitä enemmän porukalla on mielipiteitä. Ja joskus kaiken melskeen keskeltä löytyy hyvä neuvo. Se pitää vain löytää sieltä.

Ikävimpiä ovat ne palstat, joissa ihmiset pelkäävät kertoa kokemuksistaan tai kysyä asioista tai koiristaan tai rodusta. Tai pelkäävät esittää mitään erimielistä mielipidettä (koiranomistajina) nuorten moderaattoreiden näkemyksiin, ovat nämä näkemykset kuinka kummallisia tahansa. Ikävä seuraus kaikesta tästä on että kirjoittajien itsesensuuri kasvaa, ja moderaattoreiden pienenee, jopa niin, että moderointi jatkuu palstan ulkopuolellakin, esimerkiksi koirapuistossa.
On kuitenkin aina muistettava, että moderaattoreillahan on omalla palstallaan oikeus toimia kuinka vain etenkin jos palsta on yksityinen, niinkuin esimerkiksi omassa rodussani on Suomessa kyse. Jos palstalta saa mielestään epäoikeudenmukaisesti turpiinsa moderaattoreilta, on se vain nieltävä ja mentävä muualle kirjoittelemaan.

Toinen asia on sitten se, että onko oikein, että tällaiset yksityinen palstat toimivat rotuyhdistysten tukemina, jolloin käytännössä yhdistyksen jäsenet maksavat tämän yksityispalstan kulut. Myös sellainen aiheuttaa kohinaa yhdistyksen jäsenten piirissä, että rotuyhdistyksen puheenjohtaja suosii jotain yksityistä palstaa tukemalla omien suojattiensa mielipiteitä puheenjohtajan arvovallalla olivat mielipiteet sisällöltään mitä vain.

Kaikkein vaikeinta demokraattisessa maassa syntyneelle on hyväksyä sellainen toimintatapa, että yhdistys käyttää yksityistä palstaa tiedottamiseen, mutta ei ota palautetta tämän saman palstan kautta. Tai ei ainakaan oikeutettuja soraääniä. Ja toimii palstan ylimpänä vartijana.

Allekirjoittanut bannattiin aikoinaan eliniäksi kerrasta oman yhdistyksen piirissä toimivalta palstalta sillä peusteella, että uskalsin kirjoittaa palstalle siitä, mistä moni vain puhui tuohtuneena keskenään. Eräs tilaisuus nimittäin meni päin.. no jääköön sanomatta... Tai ei se porukkaa tuohduttanut, että tilaisuus meni nenilleen ja mistään ei tiedotettu, vaan se kuinka tapauksen järjestäjät kavereineen kehuivat toisiaan kilvan onnistuneen tilaisuuden järjestämisestä. Kun sitten kirjoitin säikeeseen ettei kaikki sittenkään ihan nappiin tainnut mennä sain banat. Ja minun täytyy sanoa, että olen tuosta bannauksesta aika ylpeä.

Voi olla muitakin syitä, miksi palstalla ei voi kirjoittaa avoimesti. Yksi tärkeä syy on rotuyhdistysten ja koirapiirien ympärillä singahteleva pahantahtoinen juoruaminen. Ymmärrän kasvattajia, jotka pahastuvat, että heidän kasvateissaan mainitaan olevan jotain korjaamisen varaa, koska juorut lähtevät liikkeelle ja mainitun vian vakavuus kymmenkertaistuu.

Olen itse aiemmin kuvitellut, että sivusto toimii parhaiten, jos sen kirjoittajat tunnetaan, ihmiset kirjoittavat sinne omina itsenään. Ehkä näin onkin, jos porukka ei ole liian politisoitunut, jakautunut vastakkaisiin leireihin, mikä on tyypillinen olotila rotupiireissä. Tuntemattomuus auttaa siinä, että huomio kiinnittyy itse tekstisisältöön. Ei siihen kuka kirjoittaa.

Verkkokirjoittamisen ongelmista noin yleensä tulee mieleeni Madrid 80/90-lukujen vaihteessa. Olin vierailulla siellä suomalaisten ystävieni luona. Madridin liikenne oli täysin tolkutonta ja juhlapyhina liikenteen kuolonuhreja voi olla kymmeniä. Ystäväni kertoivat, että Francon aikana vain harvat ja valitut saivat autoja ja niin koko autoilukulttuuri on siellä hyvin nuorta. Niinpä autoilijat käyttäytyvät tolkuttomasti, tööttäilevät, kiilaavat, näyttävät keskisormea ja niin edelleen. Kun sitten tulee kolari, keskisormi nousee taas, mutta kun kuskit nousevat selvittelemään välejään, ollaan hyvin kohteliaita ja korrekteja. Mutta taas kun päästään peltikuoren sisään, keskisormi nousee pystyyn.

Ollaankohan me verkkokeskustelijoina samanlaisia, koneen suojasta näytetään keskisormea? Tai jopa vain niin herkkiä, että kuvittelemme keskisormea näytetyn?

...jatkoa alla olevaan

Miten kyseslykysymykset olisi sitten laadittava, että mahdollisimman moni uskaltaisi/viitsisi niihin vastata?

Sääntö no 1: Kerro aina, mitä kyselyn tiedoilla tullaan tekemään. Siis miksi niitä kysytään ja mihin niitä tarvitaan. Jos jotakin rodussa esiintyvää ongelmaa halutaan tutkia, kannattaisi kertoa aineistoa kerätessä, mitä varten aineistoa kerätään, mikä on tutkimushypoteesi jota testataan ja miten tuloksista tullaan raportoimaan. Jos halutaan lisää tietoa myöhemmin, siitä tulisi tehdä oma kyselynsä ja kertoa taas miksi.

Mikäli kyselylomakkeella annetaan kysymyksiä, jotka ovat ristiriidassa kerrotun käyttötarkoituksen kanssa (esimerkiksi kysytään yksilöintitietoja tilastointia varten tai luonnetta koskevia kysymyksiä terveystilastointikyselyssä) menee annetulta selitykseltä ja koko kyselyltä uskottavuus.

Älä koskaan väheksy koirien omistajien oikeutta tietää, mitä hänen antamilleen tiedoille tarkalleen ottaen tapahtuu. Älä laita mukaan lisäkysymyksiä sillä mielellä, että jos vaikka näistä olisi iloa myöhemmin.


Sääntö no 2: Älä kysele yksilötietoja eli anna koiranomistajan vastata anonyymisti. Kyselyiden yleisiin eettisiin sääntöihin kuuluu se, että kyselyyn vastaaja voi antaa tiedot ilman tunnistetietoja.

Useimmille koira on perheenjäsen ja vastaajia kiinnostaa kovasti, miten heidän perheenjäsenestään kerätyt tarkat terveystiedot säilytetään, kuka niihin pääsee käsiksi, miten voi tarkistaa mitä tietoja on tallessa, kenelle niitä on annettu ja tullaan antamaan, kuka päättää luovuttamisesta ja miten tietoja voi korjata sekä miten voi halutessaan poistaa tiedot ja varmistua siitä, että tiedot todella poistettiin.

Tyypillisesti riitaisissa koirapiireissä on vielä erikseen muistettava, että jalostustoimikunnan jäsenet ovat usein kyseltävän kilpailijoita tai vähintään kyseessä olevan koiran kasvattajan kilpailijoita, joskus jopa vihamiehiä.

Moni miettii antaessaan tietoja nimellään, että säilytetäänkö nämä paperit ja entäs jos tämä jalostustoimikunta/hallitus ei käytä tietoja väärin, entäs ne, jotka jatkavat työtä myöhemmin. Varsinkin jos kyselyssä on lisäkysymyksiä koiran luonteesta, tulee koiranomistajalle mieleen, aikooko jalostustoimikunta esimerkiksi aika-ajoin ottaa tietokannan esiin ja ryhtyä tutkimaan jalostusmielessä yksilöllisesti koiria? Antaako yhdistys yksilötason terveystietoja kasvattajille ja jos ei, miksi se niitä kerää yli normaalin tilastointitarpeen? Jos taas antaa, miten hän voi estää sen? Jos ei anna, käyttääkö jalostustoimikunta vastauksia oman kasvatustyönsä tukena.

Anonyymisti annetut vastaukset ovat myös luotettavammat. Me ihmiset harrastamme ihan huomaamattamme itsesensuuria ja pientä kaunistelua. Aina ei edes itsemme vaan kasvattajan vuoksi.

Anonyymiys saattaa olla hankala saavuttaa, jos kysely on pantu julkiselle verkkosivulle ja käytännössä kuka tahansa voi vastata siihen pilanpäiten. Tämän vuoksi olisi parempi, jos kyselyt lähetettäisiin postitse. Anonyymiyden merkitys on kuitenkin niin ratkaiseva, että jossain määrin epäluotettavatkin tarkistuskeinot tulee hyväksyä. Jos vastaaja voi lähettää vastauksen suoraan verkosta ja hänelle lähetetään sen perilletulosta vahvistusmaili, voidaan häntä vielä pyytää vastaamaan siihen nimellään. Näinkin voidaan vastaajat ja vastaukset liittää yhteen, mutta vastaajan tiedot eivät säily samassa lomakkeessa vastausten kanssa hamaan ikuisuuteen.

Sääntö no 3: Kysy vain asioita, jotka voi tulkita ainoastaan oikein. Ja ole tarkkana, miten tulkitset vastaukset. Epätarkat kysymykset ovat tavallisin syy jättää vastaus antamatta

Jos kysyt, haukkuuko koira paljon, niin fiksu vastaaja ihmettelee, paljonko on paljon ja ymmärtää että oma "paljon" voi hyvin olla vähemmän kuin toisen "ei-paljon" eikä mielellään vastaa tällaiseen kysymykseen. Kyselyn käsitelijän täytyy myös ymmärtää, että kysymyksellä ei saada tietoa koiran haukkumismäärästä, vaan siitä ajatteleeko omistaja koiran haukkuvan paljon.

Sääntö no 4: Pidä kysely lyhyenä. Äläkä utele liikaa, vain sen mikä on tarpeen. Mitä pitempi kysymyslista, sitä todennäköisemmin vastaaminen jää kesken ja vastauksia ei enää harkita, vastataan vain jotain. Mitä pienempi rotu tai mitä pienempi vastausprosentti, sitä enemmän nämä "väärät" vastaukset vääristävät tulosta.

Sääntö no 5: Kohdista kysely oikein ja anna selkeät ohjeet kenen kyselyyn halutaan vastaavan. Jos kysely on tarkoitettu vain aikuisille koirille, kerro minkä ikäisille se on tarkoitettu. Jos kysely on tarkoitettu koskemaan myös pentukoiria, kerro se eksplisiittisesti.

Sääntö no 6: Huolehdi siitä että annetut vastausvaihtoehdot ovat kattavat ja kysmykset selkeät ja napakat. Jos mikään annettu vastausvaihtoehto ei tunnu sopivan tai vastaaja ei oikein ymmärrä kysymystä, vastaus jää helposti lähettämättä.


Rotukyselyiden vastausprosenttiin vaikuttaa myös ennenkaikkea se, nauttiiko yhdistyksen hallitus ja jalostustoimikunta koko harrastajakunnan luottamusta ja yksi rodun hallituksen ja etenkin sen puheenjohtajan haastavimpia tehtäviä onkin pitää välit hyvinä koko rodun harrastajakuntaan.

Kyselyt ovat yksi tapa kerätä tietoa selvistä tosiasioista tai mielipiteistä ja asenteista, esimerkiksi

"Oletteko käyttäneet koiraanne CEA-testeissä?" " O kyllä, O ei "

"Pidittekö testausta hankalana vai helppona?
Vastatkaa "asteikollla 1-5" tai

"Pidittekö testausta hankalana vai helppona?
"O hyvin hankalana O melko hankalana O en osaa sanoa O melko helppona O hyvin helppona"

"Monestiko olette käynyt koiranne kanssa lääkärillä kuluneen vuoden aikana? _____ kertaa."



Kyselyiden etu on siinä että ne toimivat etänäkin, kyselijän ja kyseltävän ei tarvitse kohdata.

Kyselyiden ongelmana on se, että sen avulla ei voi tehdä välittömästi tarkentavia kysymyksiä, se että jos vastaaja ymmärtää kysymyksen väärin, niin tulosdatasta tulee virheellistä. Kolmas ongelma on vastaamatta jättäminen. Palaan tähän seikkaan myöhemmin.

Kyselyt voidaan tehdä:

• verkkosivuilla


• kirjeitse


• puhelinhaastatteluin


• kasvokkain.

Verkkosivuilla tehty kysely on helpoin ja yleensä myös halvin tapa kyselyyn. Ongelma on palautusprosentin pienuus. Se toimii varsin hyvin silloin, kun vastaajajoukko on homogeeninen ja kyse on massakyselystä, joka halutaan levittää se suurelle määrälle potentiaalisia vastaajia. Mikäli sen saajajoukko on homogeninen kyseltävän asian suhteen, ei pieni vastausprosentti kaada kyselyn arvoa kokonaan. Sähköpostimuistutuksilla voidaan vastaajien määrää nostaa.

Myös postitse lähetetyn kyselyn ongelma on palautusmäärien pienuus, mutta rajoitetussa ja tunnetussa vastaajajoukossa prosentti nousee yleensä verkkokyselyn vastausmäärien yli, mikäli mukana on valmiiksi postimerkitetty ja täytetty vastauskuori. Tyypillistä on, että tarvitaan muistutuskirje, ennen kuin läheskään kaikkia vastauksia saadaan takaisin.

Parhaat vastausprosentit on puhelin- ja henkilökohtaisessa muodollisessa haastattelussa, joka vastaa kyselyä. "Henkilökohtaisen" haastattelun voi tehdä yhteisessä tilaisuudessa, vaikka joulujuhlien ja kesäleirin yhteydessä. Vastaajille jaetaan kysely paperilla, ja he voivat esittää kysymyksiä kyselyyn liittyen ja vetäytyä sitten vastaamaan. Vastaukset voidaan antaa heti tilaisuudessa tai ne voidaan palauttaa myöhemmin vaikka postitse. Heti palautetuilla lomakkeilla on selvästi korkeampi palautusprosentti, yleensä melkein 100.

Miksi on sitten niin tärkeää, että mahdollisimman kaikki lomakkeet palautetaan?

Kyselythän voidaan jakaa kahteen ryhmään, niihin jossa halutaan vastaus jokaiselta tutkimuksen kohteeseen kuuluvalta, esimerkiksi jokaiselta tietyn rotuisen koiran omistavalta ja niihin, jossa kysely toimitetaan tietylle otokselle tästä ryhmästä.

Ensinmainittuun ryhmään kuuluvat esimerkiksi kyselyt koiran sairauksista. mitä useammalta vastaus tulee, sitä enemmän saadaan tietoa paljonko tiettyä sairautta on. Tärkeätä olisi siis että jokainen vastaisi.

Otospohjaisessa kyselyssä, otos valitaan niin, että se vastaisi ominaisuuksien kirjoa mahdollisimman hyvin. Tällöin pienen ryhmän tuloksista voidaan - tietyllä virhemarginaalilla -tehdä johtopäätöksiä koko tutkimuksen kohteena olevasta ryhmästä.

Jos kummassakin tapauksessa vastauksia jää saamatta, tulos ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta. Jos otoksen tapauksessa vastaamatta jäisi satunnaiset kyselyn saaneet tulos olisi aika hyvä, mutta tilanne on aina se että tietyntyyppiset ihmiset vastaavat innokkaasti - muut ei.

Mahdollisimman hyvän vastausmäärän saamiseen voi vaikuttaa itse kysymyksillä - tai ainakin päinvastoin: huonosti asetetuilla kysymyksillä saa aikaiseksi huonon vastausprosentin.

jatkuu...

Syksy tuli ja meni, joulu tuli ja meni ja vuosikin pääsi tuossa vaihtumaan. Ehkä kuukauden matka koirien kanssa campperilla vie niin kaikki ajatukset että aika vain suhahtaa ohi - tai sitten se on vain vanhenemista.

Olin muuten kuvitellut että kahden energisen koiran kanssa kuukauden matka on jo seikkailemista, mutta katin kontit: Vanhempi koira olisi kuin kotonaan kanssamme vaikka kuussa, nuorempi - no - sieti matkan itse asiassa hyvin.

Ennen lähtöämme olin jo alkanut pitää meitä kummallisina - raahata nyt kaksi koiraa mukaan etelään. Syynä moiseen käsitykseen olivat lähiympäristön jatkuvat kysymykset, että olemmeko edelleenkin tosiaankin ihan oikeasti ottamassa koirat mukaan.

Matkalla huomasimme olevan hyvin tavallista, että lokakuisella camping-alueella campperista tiputtautuu - tai jopa suorastaan loikkaa - ulos kahden harmaan pantterin lisäksi yksi tai kaksi pientä koiraa.

Parhaiten oli varustautunut eräs hyvin harmaa saksalainen pantteripariskunta. Heillä oli pikkukoirien lisäksi nöffi vartiossa ison campperin oven edessä ja pieni auto kauppareissuja varten campperin peräkärryssä.

Oma pieni mutta ihan mukava camperimme, tosin tässä Lappi-kuormassa.

120 cm leveä vuode on juuri passeli kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle - jos tykkää läheisyydestä eikä satu nukkumaan alamäen puolella.

Itämeren takana ja sieltä vielä etelään on elämä koiran kanssa mutkattomampaa kuin meillä täällä. Periaatteessa koira voi olla vapaana, muut asian tilat näytetään kieltotauluilla. Itävallassa esimerkiksi oli kolmea lajia koirakielto kylttejä: Koirat pitää olla taluttimessa, koirat pitää ehdottomasti olla taluttimessa ja ei koiria.

Stubaitalista

Vicenzassa Italiassa itse asiassa yksi nuori mies tuli sanomaan, että koiria on tapana pitää täällä vapaana. Tästä pääsimmekin sitten pitkään tarinointiin koirista ja niinkuin tapana on sain pitää pitkän esityksen heeleristä. Hänen koiransa emo oli rottis ja isä jokin terrieri ja lopputulos oli hyvin heelerimäinen sekä luonteeltaan että ulkonäöltään.

Myös kahville tai oluelle voi karvaisen ystävänsä ottaa mukaan. Itse asiassa monessa pikkupaikassa tultiin sanomaan että signor/a ja koirat myös sisään.

Katukahvila Pisassa. Jokainen sai oman juomansa, ihmettelijä itse on näköjään kuskivuorossa.

Roope kurkkii maailmaa vicenzalaisen kahvilan tuolin alla.

Sällit vauhdissa levantolaisella polulla.

Kaikkein hämmästyttävin näky Italiassa ei ollutkaan Pisan kalteva torni tai Sienan kalteva campo vaan kaksi pikkuista ruotsalaista heeler-tyttöä, jotka löysivät meidät Levantossa. Tässä yritetään saada ryhmäkuvaa aikaiseksi - hah.

Ja joo niin siis niistä kyselyistä - ihan kohta. Parin päivän päästä. Tai siis noin.