Aika taitaa olla ajamassa rotujärjestöjen ohi. Tai ehkä ei sentään. Rotujärjestöjä tarvitaan sellaiseen virallisiin toimiin kuin tuomarikoulutuksiin, jalostajakoulutuksiin, yhteydenpitoon kennelliittoon, jalostustoimikuntien kodeiksi ja mitä kaikkia lieneekään.


Nyt kun liikeala, tutkimusyhteisöt, harrastajat, ammatti-ihmiset ja muu väki alkavat olla varsin pitkällä verkottumisessa ja kontaktilinkistöjen luomisessa, on koiraväki alkanut hiffata ne mahdollisuudet, mitä verkottuminen rotujärjestöjen ohitse antaakaan. Kautta aikojen ihmiset ovat muodostaneet tuttujen renkaita, mutta 2000 -luvun verkottuminen on järjestyneempää, kirjallisempaa, "oikeampaa" ja ennenkaikkea vähemmän hierarkkista.

Kun geenipohjan laajentaminen on monessa rodussa tärkeää, olisi kasvattajien hyvä tuntea nekin mahdollisuudet, joita kotikoiraurokset antavat. Perinteisesti uroksia on katseltu "sillä silmällä" näyttelyissä, mutta suomalaiset koirat jakautuvat niin moniin näyttelyihin (onko muualla maailmassa näin monia näyttelyitä kuin Suomessa?), ei läheskään jokaista potentiaalista urosta näe koskaan, vaikka tuo kävisikin näyttelyissä. Ja osa hyvien koirien koirien omistajia ei koskaan käy näyttelyissä.

Systeemihän pelaa perinteisesti niin, että rodun kuin rodun kasvattajissa on kokeneempia ja aloittelevampia, aloittelevat kasvattajat turvautuvat näiden apuun, kun etsivät sopivaa sulhasta. Tässä monet kokeneemmat kasvattajat politikoivat aikalailla, eikä aina kysyjän eduksi.

Kun mennään maan rajojen yli, on sopivien sulhasen etsintä jo aikalailla mutu-hommaa, pelaa sillä systeemillä että joku on kuullut että joku on nähnyt että jossain on hyvä koira.

Verkottukaamme siis!

Lupasin kirjoittaa tällä kertaa kyselyistä ja niiden tekemisestä, mutta koirille varattu aivolohko pyörii nyt aikalailla koiratappeluissa. Tuo BBCn dokumentti pittien käyttämisestä koiratappeluissa Englannissa ja Suomessakin ei sinänsä aiheuttanut mitään järkyttymistä tällaisessa täti-ihmisessä, jonka usko ihmisiin on samaa luokkaa kuin Miss Marplella. Sitäpaitsi koirapalstoilla on ajat sitten kerrottu, että Suomessa on koiratappeluita harrastava piiri, ja asioita junailemassa yllättävän tuttukin nimi. Dokumentin paljastukset siis ainoastaan näyttävät vahvistavat sen, mihin oli uskonut jo ennestään. Dokumentti on katsottavissa BBC:n sivuilla.

Ihmisiä ei pidä tuomita ennen kuin poliisi on tutkinut, syyttäjä syyttänyt, oikeus on tehnyt päätöksensä ja antanut tuomionsa pitäviin todisteisiin nojautuen. Tässä ei siis enempää itse mahdollisista tappeluista, mahdollisista koirien salakuljetuksesta, mahdollisista asiakirjojen väärennöksestä tai muusta niihin liittyvästä.

Suomessa toimii kaksikin yhdistystä, jotka levittävät amerikanpitbullterrieriin liityvää tietoa SATHY ry ja Suomen pitbull-yhdistys ry. joista edellisen keskushenkilöihin kumpikin dokumentissa mainituista suomalaisista kuuluu tai on kuulunut. Suosittelen tutustumista heidän keskustelupalstaansa. On nimittäin parempi etten kommentoi juttuja, vaan tutustutte heidän päällimmäisiin tuntoihinsa ihan itse.

Monessa maassa on kielletty poliittisten päättäjien vaarallisiksi luokittelemat rodut. Näin mm. Iso Britaniassa. Suomessa rodut ovat sallittuja, mutta koiratappelut eivät. Niitä ei ole erikseen mainittu laissa kielletyksi, mutta koiratappelut täyttävät eläinsuojelurikoksen laissa nimetyt tunnusmerkit.

BBCn dokumentin mukaan lailla ei ole Britannissa ollut vaikutusta, vaan kiellettyjä koiria on runsaaasti edelleen. Tällaisen lain ongelma on siinä, että koiriansa hyvin pitävät, hyvin kouluttavat kansalaiset joutuvat luopumaan rakkaista perheenjäsenistään, mutta kiellettyjen koirien vähemmän lainkuuliaisilta omistajilta koiria ei saada pois.

Moni sanoo Suomessa, että rotujen kieltäminen on väärin, koska saa mäyräkoirankin koulutettua agressiiviseksi tappelijaksi. Varmasti (ainakin melkein) minkä tahansa koirarodun edustajan saa agressiiviseksi, mutta mäyräkoiralla ja näillä taistelukoirilla on muutama ratkaiseva ero, joita voisi hieman kärjistäen verrata linkkuveitseen ja konetuliaseeseen. Linkkuveitselläkin voi saada pahaa jälkeä aikaan, mutta silti antaisin minua uhkaavan ihmisen käteen mieluummin linkkuveitsen kuin konetulisaseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa että koira ei ole paha - ihminen kyllä.