Geenitutkimuksen nopea kehitys vuosikymmenen aikana on vauhdittanut eläinlääketieteellistä tutkimusta. Etenkin perinnöllisten sairauksien tutkiminen on harpannut reippaasti eteenpäin. Eläinten, etenkin koirien perinnöllisten sairauksien tutkiminen auttaa ihmislääketiedettä ja ilmeisesti myös päinvastoin, olemmehan me ihmisetkin 89 prosenttisesti kirahveja, vai mitenkä se olikaan. Koira on siis ihmisen jälkeen perimältään sairain otus maapallolla, sanoo Hannes Lohi.

Aiempi koiranterveyden jalostuskäsitys lähti siitä yksinkertaisesta ja maalaisjärjenkin mukaisesta toimintatavasta, että sairaudet eristetään sisäsiittoisuudella tai edes välttämällä linjoja, joissa sairautta saattaa esiintyä. Pienentämällä koiran geenien vaihtelua jää pois sairaatkin geenit.
Seuraus tästä on ollut muiden geenivirheiden tihentymä sisäsiittoisissa koirissa. Eli kun on vältelty yhtä sairautta ollaan saatu kymmenen muuta tilalle.

Kaikkien tieteiden ongelma on uuden tiedon levittäminen käytäntöön - teollisuuteen niin kuin teknisten tieteiden piireissä sanotaan. Asiaa edistää rivitutkijoiden kurjat palkat, siis se, että tieteestä valuu kokoajan henkilöitä yrityspuolelle ansaitsemaan tiedollaan.

Koirapuolella kasvattajat ovat amatöörejä. Amatööriys ei sinänsä ole puute, kunhan pystyy ja ennen kaikkea haluaa seurata missä mennään. Tutkimustiedon suora tulkinta tieteellisistä kirjoituksista ei ole ihan helppoa amatöörille, mutta kansankielellä kirjoitettuja tekstejä löytyy esimerkiksi HETI ryn sivustoilta ja tilaisuuksista ja Hannes Lohelta . Itse olen erityisesti pitänyt Katariina Mäen teksteistä, joihin löytyy linkkejä HETI ryn sivuilta.

Tietoa siis on, jos sitä halutaan ottaa vastaan. Kaiken tiedon levittämisen ongelma millä tahansa tieteen alueella on kuitenkin vanha kunnon NIH (Not Invented Here) eli ihmisen kyvyttömyys uskoa jotain muuta kuin mihin hän on vuosikymmeniä uskonut. "Olen kasvattanut 20 vuotta, turha tulla selittämään mulle mitään, jos ei itse ole kasvattanut yhtään pentuetta. Kaikki sanoo että mulla on komeita koiria, ei ne mitään sairaita voi olla."

Geenitutkimus antaa siis mahdollisuuden siihen että 3-5 sukupolven päästä koiramme olisivat terveempiä. Mutta auttaako tiede ja hyvä tahto, jos kasvattajat eivät tule sankoin joukoin mukaan?

Näenkin silmissäni vision viidenkymmenen vuoden päähän, missä Suomessakin on kahdenlaisia koiria: ammattimaisesti kaikella eläinlääketieteen ja perinnöllisyystieteiden osaamisella tehdyt uusrodut ja sitten monirotuisten kotikoirien joukon. Ensin mainittuja saa ostaa kalliilla hinnalla, myös monirotuisten arvo on noussut. Rotukoira on silloin todella elitistinen perheenjäsen.

Arvostan itse yli kaiken suomalaisten pienkasvattajien tapaa kasvattaa pennut kotioloissa. Pennut ja hoidetaan ja sosiaalistetaan yksilöllisesti. Kasvattaja tuntee narttujensa luonteen perinpohjaisesti kotikoirina ja pentujenkin sopivuus erilaisiin koteihin ja harrastuksiin alkaa näkyä, kun niiden kanssa elää.


Siksi tämä visio ei ole kovin miellyttävä, mutta toki parempi kuin rotukoirien häviäminen kokonaan. Ja kun on puute jostain ja maksukykyisiä asiakkaita, on aina markkinarakokin. Ja joku, joka sitä hyödyttää ja pystyy palkkaamaan palkaansa siinä vaiheessa jo turhautuneita tutkijoita töihin.