Syksy tuli ja meni, joulu tuli ja meni ja vuosikin pääsi tuossa vaihtumaan. Ehkä kuukauden matka koirien kanssa campperilla vie niin kaikki ajatukset että aika vain suhahtaa ohi - tai sitten se on vain vanhenemista.

Olin muuten kuvitellut että kahden energisen koiran kanssa kuukauden matka on jo seikkailemista, mutta katin kontit: Vanhempi koira olisi kuin kotonaan kanssamme vaikka kuussa, nuorempi - no - sieti matkan itse asiassa hyvin.

Ennen lähtöämme olin jo alkanut pitää meitä kummallisina - raahata nyt kaksi koiraa mukaan etelään. Syynä moiseen käsitykseen olivat lähiympäristön jatkuvat kysymykset, että olemmeko edelleenkin tosiaankin ihan oikeasti ottamassa koirat mukaan.

Matkalla huomasimme olevan hyvin tavallista, että lokakuisella camping-alueella campperista tiputtautuu - tai jopa suorastaan loikkaa - ulos kahden harmaan pantterin lisäksi yksi tai kaksi pientä koiraa.

Parhaiten oli varustautunut eräs hyvin harmaa saksalainen pantteripariskunta. Heillä oli pikkukoirien lisäksi nöffi vartiossa ison campperin oven edessä ja pieni auto kauppareissuja varten campperin peräkärryssä.

Oma pieni mutta ihan mukava camperimme, tosin tässä Lappi-kuormassa.

120 cm leveä vuode on juuri passeli kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle - jos tykkää läheisyydestä eikä satu nukkumaan alamäen puolella.

Itämeren takana ja sieltä vielä etelään on elämä koiran kanssa mutkattomampaa kuin meillä täällä. Periaatteessa koira voi olla vapaana, muut asian tilat näytetään kieltotauluilla. Itävallassa esimerkiksi oli kolmea lajia koirakielto kylttejä: Koirat pitää olla taluttimessa, koirat pitää ehdottomasti olla taluttimessa ja ei koiria.

Stubaitalista

Vicenzassa Italiassa itse asiassa yksi nuori mies tuli sanomaan, että koiria on tapana pitää täällä vapaana. Tästä pääsimmekin sitten pitkään tarinointiin koirista ja niinkuin tapana on sain pitää pitkän esityksen heeleristä. Hänen koiransa emo oli rottis ja isä jokin terrieri ja lopputulos oli hyvin heelerimäinen sekä luonteeltaan että ulkonäöltään.

Myös kahville tai oluelle voi karvaisen ystävänsä ottaa mukaan. Itse asiassa monessa pikkupaikassa tultiin sanomaan että signor/a ja koirat myös sisään.

Katukahvila Pisassa. Jokainen sai oman juomansa, ihmettelijä itse on näköjään kuskivuorossa.

Roope kurkkii maailmaa vicenzalaisen kahvilan tuolin alla.

Sällit vauhdissa levantolaisella polulla.

Kaikkein hämmästyttävin näky Italiassa ei ollutkaan Pisan kalteva torni tai Sienan kalteva campo vaan kaksi pikkuista ruotsalaista heeler-tyttöä, jotka löysivät meidät Levantossa. Tässä yritetään saada ryhmäkuvaa aikaiseksi - hah.

Ja joo niin siis niistä kyselyistä - ihan kohta. Parin päivän päästä. Tai siis noin.