Oskun tarina, osa 1

Olimme yhdessä sopineet, että Oskun syntymäpäivä on aprillipäivänä. Oskun kotitalossa kukaan ei oikein muistanut, minä päivänä pentue oli syntynyt, mutta aprillipäivän tienoilla kuitenkin. Ennen kuin Oskusta tuli meidän Osku, sitä oli kutsuttu Touho-serkuksi. Se oli ainoana pentueesta saanut oman nimen ja ihan syystä. Kun muu pentue nukkui yhteen myttäytyneenä keränä, Osku puuhasi ja kaiveli ja haisteli, kuopi ja juoksi ja hyppi.

Osku oli perheenjäsenemme 16 vuotta. Se näytti sopusuhtaiselta ajokoiran pennulta, mutta tosiasiassa sen emo oli beagle ja isä iloinen cocktail kaikesta mitä savolaisissa kylissä koeriksi nimitetään - suomen pystykorvaa isässä oli ilmeisesti eniten. Osku kuoli kilometrin päässä syntymäpaikastaan, juoksi Saimaan sulaan salmeen aprillipäivän tienoilla, pääsiäisenä 2002.

Olimme talvella 1986 käyneet lasten kanssa läpi keskustelun kaikista mahdollisista lemmikeistä ja päätyneet koiraan. Tai oikeastaan, minä päädyin koiraan ja muu perhe oli samaa mieltä. Rotukeskusteluissa oltiin menossa koirakirjojenlukuvaiheessa jossain L-kirjaimessa kultaisen noutajan ja labriksen välissä.

Meille tarjottiin mikä tahansa pennuista. Nartut oli jo hävitetty, urospennutkin hävitettäisiin, jos kukaan ei huoli. Tämä oli kolmas pentue samasta yhdistelmästä, niin kuin rotuväki sanoisi. Pentue vaan ei ollut syntynyt ihmisen käskemänä, Oskun isä oli kaivanut käytävän Oskun emon luokse tarhaan. Suurta intohimoa siis. Kaikki edelliset pentueet olivat saaneet kodin, hienoja koiria kuulemma.

Mietimme viikon ja kävimme hakemassa pennun kotiin Espooseen.

…jatkuu