Oskun tarina, osa 2

Osku tyypillisessä marttyyrikoira-asennossaan

Ratkaisu oli ollut hyvin helppo tehdä, kuka haluaisi sievälle sosiaaliselle ja puuhakkaalle pennulle kuolemaa, jos itse on etsimässä koiranpentua. Mutta Oskun emo oli metsällä käyvä beagle ja mietitytti kärsiikö pentu, kun ei pääse metsälle. Beagle-luonteinen Osku oli kuitenkin mitä mainioin seurakoira, ja jänön jäljille se hankkiutui myöhemmin ihan itsekseen, jos ei ollut tarkkana mökillä oven kanssa. Koskaan Oskua ei oltu opetettu metsälle, mutta ajohaukku kuului tuntien ajan, jos se pääsi karkuun.

Metsästäjän koiraa Oskusta ei olisi kuitenkaan koskaan tullut. Se oli paukkuarka samoin kuin muutkin pentueesta. Huhun mukaan sen kotitalon emännällä oli tapana ammuskella keittiön ikkunasta rastaita hirvikiväärillä, mikä saattoi olla syy.

Jokainen vuodenvaihde oli paha, kunnes otin kerran Oskun lohdutukseksi syliini ja sen jälkeen sitten raahasin 11-kiloista koiraa aina uuden vuoden yön sylissäni. Mutta Osku selvästi luotti minuun, koska Osku lopetti hätkähtelemisen sylissäni. Jossain vaiheessa näytti jo siltä että Osku nauttii paukkeesta, sylipaikka kun oli silloin varma.

Oskun lempipaikka oli muutenkin joko tyttären tai minun sylissäni nojatuolissa. Juttelimme siinä keskenämme pitkät jutut. Osku oli taitavampi keskustelija kuin minä. Se näytti selvästi ymmärtävän minun juttuni, mutta Oskun pitkät tarinat jäivät minulle - häpeä tunnustaa - arvoituksiksi. Mutta vivahteikkaita ne tarinat olivat. Oskun puhe nousi ja laski ja koko 16 vuotta odotin, että sieltä alkaa tulla oikeita sanoja.

Oskulla oli kiusallinen, mutta sivusta katsoen kyllä hauska tapa: Kun se majoittui jonkun syliin, se poimi hampaisiinsa tämän henkilön oikean käden hyvin hellävaraisestä ja nosti sen omille rinnuksilleen tarkoittaen että rapsutappas tuosta. Kun rapsutus taukosi, käsi taas hampaisiin hyvin hyvin hellävaroen.

Jos Osku ei ollut kenenkään sylissä, sillä oli ainakin pää jonkun polvella ja jos sitäkään ei annettu tehdä se otti tyypillisesti marttyyrikoira-asennon, jolla se viestitti että oli koko maailman hylkäämä eikä kukaan piitannut. Osku osasi muutenkin osoittaa mieltään ja tehdä nappulan syönnistä performanssin. Jos kupista ei löytynyt Oskun mielestä koiralle sopivaa ruokaa kuten paistia tai kalaa tai maksalaatikkoa edes, performanssi oli varma. Osku kaivoi kupistaam kovaäänisesti ensin yhden nappulan, toi sen olohuoneeseen paiskasi sen ihmisten eteen, otti sen pompusta kiinni - ja järsi sitä yhtä nappulaansa äänekkäästi kaikkien keskellä.

Ulkona Meidän Sylikoira vaihtui Suureksi Metsästäjäksi, jolle ihminen hihnanpäässä oli Suuri Taakka. Suuri Taakka ei antanut tehdä niin suurta siksakkia katukäytävällä kuin Oskun mielestä olisi ollut tarpeen, eikä Oskun tutkia puunrunkoja niin tarkkaan kuin olisi ollut Ihan Pakko.

Jo ennen Oskun löytymistä olimme neuvotelleet vastuut koirasta. Koira oli tyttären oma, mutta huolehtisimme siitä kaikki yhdessä. Koko 16 vuotta meillä oli siivouskomeron ovessa Oskun ulkoilutuslukujärjestys. Aikuiset huolehtivat aikaiset kouluaamut sekä alkuilta ja iltalenkit. Iltapäivälenkeistä huolehtivat lapset lukujärjestyksen mukaan. Järjestely toimi hienosti. Oli Korppiksen lenkkiä ja Kahden tien lenkkiä ja Finnoilin lenkkiä.

Vain kerran ennen sitä Lopullista Kertaa Oskun karkumatka pelästytti, eikä se oikeastaan ollut edes karussa, etsi vain meitä. Se oli alle vuoden ikäinen, kun jouduimme toisistamme eroon Rajasaaren koirapuistossa. Etsimme Oskua ja joku kertoi nähneensä jonkun toisen päästävän pienen luppakorvan ulos portista. Jotain toista se oli tullut Merikannon tiellä juosten kotimme suuntaan. Toinen meistä jäi lähti autolla koiran perään ja toinen jäi portille odottamaan. Ja Osku löytyi kuin löytyikin palaamassa tuloksettomalta hakuretkeltään takaisin Rajikseen. Olimme yhtä onnellisia ja liikuttuneita sekä koira että me.

13-vuotiaana Oskusta löytyi pahanlaatuinen hormonaalinen kasvain. Lääkäri sanoi että se on helposti leikattava, eikä uusi, jos koiralta poistetaan kulkuset, mutta koira oli lääkärin mielestä liian vanha leikattavaksi. Osku oli aina ollut täysin terve ja oli 13-vuotiaanakin hyvin pentumainen ja reipas, joten päädyimme leikkaukseen. Osku oli perheenjäsen ja perheenjäsenistä kuuluu pitää huolta. Lääkäri vaati ennen leikkausta lupauksen, että emme syytä häntä jos koiran sydän pettää leikkauksessa. Se ei pettänyt ja Osku parani täysin.

....jatkuu